Jouluinen tervehdys Palvelualan Opisto Kuopiosta!
Joulun ja uuden vuoden lähestyessä on tullut aika kääriä pakettiin PAOKin vuosi 2024. Ennen odotettua lomaa ja vuoden 2025 koitoksia käännetään siis vielä hetkeksi katse vuoden kohokohtiin!
Vuodesta 1892 saakka toimineena paikallisena oppilaitoksena meillä on pitkät perinteet, jotka ohjaavat toimintaamme. Tästä huolimatta – tai pikemminkin juuri siksi – haluamme pysyä ajan hermolla. Olemmekin tehneet paljon kehitys- ja seurantatyötä, jota esittelemme seuraavaksi.
Ekokompassi-sertifikaatti tukemaan vastuullisuutta
Olemme sitoututuneet ympäristövastuuseen ja aloittaneet prosessin Ekokompassi-sertifikaatin saamiseksi; ns. varjoauditointi on jo tehty, ja varsinainen sertifiointiauditointi toteutetaan vuoden 2025 alkupuolella.
Sertifikaatilla todennamme, että toiminnassamme noudatetaan ympäristövaikutuksia vähentävää ja kestävää kehitystä tukevaa ympäristöohjelmaa. Lisäksi sertifikaatti auttaa meitä konkreettisesti kehittämään ympäristövastuullisuuttamme ja vastaamaan sidosryhmiemme odotuksiin. Näin korostamme myös sitoutumistamme vastuullisuuteen niin arjessa kuin hankkeissakin.
Johtamisjärjestelmämme todettiin vaikuttavaksi ja vaatimusten mukaiseksi
Joulukuussa toteutettiin ISO 9001:2015 -sertifikaattimme seuranta-audintointi Inspecta Sertifiointi Oy:n toimesta. Auditoinnilla arvioitiin mm. johtamisjärjestelmää ja riskienhallintaa sekä palautteiden tuloksia, joiden todettiin olevan erinomaisella tasolla. Arvioinnin kohteena olivat myös puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan koulutus sekä markkinointi. Johtamisjärjestelmämme todettiin vaikuttavaksi ja vaatimusten mukaiseksi. Poikkeamia ei todettu.
Opiskelijamäärät hyvällä tasolla
Opiskelijamäärämme pysyivät tänäkin vuonna hyvällä tasolla. Opiskelijoita valmistuu arviolta 32, ja näkymät heille ovat hyvät, sillä työllistymisprosentti koulutusaloiltamme on korkeampi kuin kaikilta aloilta keskimäärin. Olemme jatkaneet opinto-ohjaukseen panostamista mm. hankkeiden avulla.
Valtaosa opiskelijoistamme on kuopiolaisia, ja lisäksi meillä opiskelee kv-opiskelijoita 11 eri maasta. Meillä on mukavat opiskelijat, jotka kehuvat kovasti lämminhenkistä ilmapiiriämme!
Henkilöstömäärämme lisääntyi
Hankkeiden myötä henkilöstömäärämme lisääntyi. Panostamme kehittämiseen, ja erilaisiin koulutuksiin on tänäkin vuonna osallistuttu aktiivisesti henkilökohtaisten suunnitelmien mukaisesti. Koko henkilöstölle suunnatuissa koulutuksissa keskiössä oli erityisesti turvallisuus. Unohtaa ei sovi virkistystäkään; henkilöstömme Tyhy-päiviä vietettiin kesäkuussa Kolilla kahden päivän ajan.
Alkava vuosi tuo mukanaan myös henkilöstömuutoksia, kun opinto-ohjaajana aiemmin toiminut Tuomas Rannankari aloittaa apulaisrehtorina. Tuomaksen työnkuvaan kuuluvat jatkossakin opinto-ohjaajan tehtävät.
Kiitokset henkilöstöllemme sitoutumisesta; yhdessä teemme sen PAOKin, jossa on helppo viihtyä ja josta opiskelijat jatkavat hyvin evästettyinä kohti työelämää!
Kiitokset sidosryhmillemme kuluneesta vuodesta
Olemme tänä vuonna osoittaneet organisaatiomme joululahjavarat Joulupuu Kuopio -keräykselle. Tämä hyvää mieltä jakava keräys teki juuri kaikkien aikojen ennätyksensä – Pohjois-Savon sosiaalitoimi sai jaettavakseen yhteensä huikeat 4511 joululahjaa kaikista heikoimmassa asemassa oleville kuopiolaisille lapsille ja nuorille.
Kiitämme sidosryhmiämme kuluneesta vuodesta ja hyvästä yhteistyöstä. Rauhallista joulun odotusta ja leppoisia lomapäiviä jokaiselle!